Talviteloille

Huomaan olevani äärimmäisen tehokas bloggaaja - kesä meni, enkä saanut aikaiseksi yhtään viestiä! Nyt Pirskerissä on laitettu ovet lukkoon, tammentaimet peltoläntille kasvamaan ja veneet vedetty ylös. Syksy on koittanut. Talven ajan voimme vain haaveilla tulevasta kesästä ja muistella mennyttä sellaista - ja tietysti odottaa sormet ristissä hyväksyttyä päätöstä tukihakemuksesta, jonka teimme.

Laitan kuitenkin tähän kuvia kesästä, joka oli lyhyt mutta kovin suloinen. Siis, heti kun vain saan kuvat koneelle :)

Ensi kesänä lupaan yrittää kovemmin.

Kesän ensimmäinen päivä - Hevoskuljetus

Koulujen päättäjäispäivää seuranneena sunnuntaina oli lopultakin se hetki, jota olin odottanut jo pitkän aikaa: muutto mökille. Nyt kesä lopultakin alkaisi! Ja niin se todella alkoikin, lämpöä oli huimasti, jopa merivesi oli parikymmenasteista, tuulta ei ollut nimeksikään, ja hyttysiä oli tietysti joka puolella.

Putputtelimme veneellä saareen ja laitoimme vielä kaiken valmiiksi hevosten tuloa varten. Oikeastaan minä luulin, että kaikki oli jo valmista, mutta totuus oli hieman toisenlainen saareen saapuessani. Alalanka puuttui lähes koko aidasta, eikä paimenta oltu viritetty paikoilleen. Itse asiassa meidän virallinen paimenenvirittäjämme tuntui olevan hieman hukassa sen paikan kanssa... Onneksi tärkeimmät olivat kuitenkin hoidossa: hyttysmyrkkyä ja pikiöljyä oli varattu roimasti, suolakivi hohteli uutuuttaan tarhassa erään kiven päällä ja ylälanka oli vedetty paikoilleen niin kuin pitikin.

Viime hetken virittelyn jälkeen lähdimme paluumatkalle Laitakariin, jossa kohtasimme hevoskuljetuksen ja kesäponit ensi kertaa. Ponit olivat aivan hiessä matkattuaan helteessä suljetussa trailerissa, mutta ulos päästyään ja pienen pesun saatuaan ne myös kuivuivat pian. Käsiteltäessä varsat seisoivat oikein huomiotaherättävät rauhallisesti paikoillaan, joten olin hyvin luottavaisin mielin heti ensihetkistä lähtien. Fiksuja hevosia.

Lauttaan lastaaminen sai melkoisen katsojajoukon ympärilleen, ja siinä myös kesti pitkään. Varsat ovat nimittäin enemmän seisahtuvaa kuin pakoon juoksevaa tyyppiä, ja niinpä molemmat piti suurin piirtein kantaa lauttaan. Onneksi otukset ottivat stressaavan tilanteen melko lunkisti, ja lautalla ollessaan molemmat olivat tyynen rauhallisia. Niin sitten alkoi jälleen paluumatka saareen, tällä kertaa lautan kyydissä, ponien kanssa.

Pois tuleminen kävi huomattavasti helpommin - vain toinen poni tarvitsi liinaa, ja sekin tuli lähes koko poistumisen omin voimin. Toinen sitten seurasi kiltisti perässä, ilman mitään pakottamista.

Kävely saaren poikki mökille oli yllättävän leppoisa, ottaen huomioon sen, että narun päässä oli kaksi vuotiasta varsaa, joista toinen oli otettu riimuun ensimmäistä kertaa edellisenä päivänä, ja että ilma oli sakeanaan hyttysistä. Pientä sähellystä oli ilmassa, muttei kuitenkaan mitään vakavaa. Sen sijaan pihapiiriin päästyämme ja varsat auki päästettyämme huomasimme niiden tunkevan lankoja vasten ja yrittävän pois portista, josta olivat tulleetkin. Onneksi ne lopettivat yrittämisen saatuaan ensimmäisen tällin langasta ja minun jäätyäni hätistämään niitä kauemmas portilta.

Varsat olivat itikoiden takia hyvin levottomia, mutta pikiöljyn ja karkotesuihkeen levittämisen jälkeen ne rauhoittuivat selvästi. Otimme riimut yöksi pois, ja hetken katseltuamme totesimme, että oli varmaankin turvallista jättää ne yöksi laiduntamaan.

Aamuviideltä isä oli sitten löytänyt otukset meidän pihaltamme. Missään ei näkynyt reikää aidassa, mikä hämmensi meitä, mutta laitoimme ponit saman tien takaisin tarhaan ja lisäsimme hiukan hyttyssuihketta. Kun tutkailin taka-aitaa, löysin sieltä sitten löysää, yksinkertaista lankaa - ja kuin todistaakseen epäilykseni oikeiksi ponit menivät saman tien yhtenä jonona langan ali ja katosivat lähimetsään aamukävelylle. Sisko lähti metsästämään niitä sieltä herkkujen ja yhden kaulan ympärille laitettavan riimunnarun kanssa, kun minä ryhdyin rakentelemaan aitauksen nurkasta hieman kestävämpää.

Muutaman sähköä syöttävän langan lisäämisen jälkeen (mitä muutakaan ihminen haluaisi tehdä puoli kuudelta aamulla?) sisko sai lopettaa ponien häätämisen siitä nurkasta, josta oli ennenkin päässyt läpi, ja ponit saivat itse käydä kokeilemassa, että sähköähän siellä kulki. 

Sähköistä huolimatta toinen poneista onnistui vielä siirtymään aidan väärälle puolelle aivan toisesta päästä aitausta. Kummasti niillä tuntuu olevan tarvetta poistua omalta alueeltaan, ja luulen sen johtuvan itikoista. Harkitsen vakavasti hallaharso- ja pressusuikaleista rakennetun pikku katoksen tekemistä joidenkin sopivien puiden väliin. Ehkä sellainen pitäisi itikat hetken aikaa irti varsojen iholta, ja pressusta tehty katto pitäisi sadettakin.

Eivätköhän ponit kuitenkin kohta tyydy kohtaloonsa, saivat ne katosta tai eivät. Niillä nimittäin on jo pari mukavaa havutiheikköä, joissa on hyvä rapsutella selkää ja hännän tyveä, sekä pidellä sadetta, jos sellaista tänä suvena tuleekaan.

Rautakanki ja raivaussaha: näin rakennat hevosaidan

Tältä meillä näytti kesällä 2011.

Tänä vuonna kevät oli todella lyhyt. Pitkän talven jälkeen kesä humahti maahan, puihin ja ruohikkoon nopeammin kuin ehdimme laskea veneet vesille, ja kun pääsin lopulta saareen, maailma oli muuttunut vihreäksi.

Aivan ensimmäiseksi täytyy tietysti aina tutkia, onko talvi aiheuttanut vaurioita rakennuksille. Tilusten ympäri kävellessä ei onneksi tullut vastaan mitään suurta tai välittömiä toimia vaativaa. Kattoikkunan nurkka tosin oli ikävästi laskeutunut, ja kosteutta on ehkä päässyt valumaan myös rakenteisiin. Se täytyy tietysti korjata mahdollisimman pian, ja sammaleiden poisto kattotiilten välistä kuuluu tietysti myös asiaan. Ikkunan nurkan lisäksi vain kuistin ensimmäinen porras vaatii korjausta, muuten kaikki onkin hyvin. Talo seisoo yhtä suorassa kuin ennen talvea, samoin kaikki sivurakennukset ja jopa pihan puut.

Vahingot kartoitettuamme jakauduimme tekemään kukin omia toukotöitämme. Niihin kuuluvat mm. pienten alueiden kulottaminen, risujen polttaminen, kukkapenkkien perkaaminen ja uudelleen istutus, merimerkkien asettaminen paikoilleen sekä tietysti hevosaidan pystytys. Tämä viimeinen on perinteisesti ollut minun tehtäväni siitä lähtien, kun äiti leikillään meni lupaamaan, että saan hevosia mökille, jos itse käyn hakemassa tolpat ja rakennan aidan. Sen verran on hevoskärpänen aikoinaan päässyt puremaan, että tartuin haasteeseen. Niinpä vuodesta 2006 lähtien meillä on ollut hevosia saaressa suurin piirtein joka toinen vuosi.

Olemme hakeneet aidantolpat isoisäni metsästä. Ne ovat nuorta kuusta, jonka kanta on teroitettu ja säilyvyyden parantamiseksi vielä hiillostettu nuotiossa. Vaikka tolpat  varmasti kestäisivät maassa useamman vuoden, meillä on periaate, että ne nostetaan talven tullen ylös maasta ja viedään tallirakennukseen odottamaan uutta hevoskesää. Tänä vuonna kävimme myös ostamassa 30 kpl kestopuutolppia, jotka iskimme tontin rajalle peltoon. Ne saavat jäädä paikoilleen pysyvästi, sillä pelto kasvaa joka kesä niin villisti, ettei rajan löytäminen ole mikään helppo tehtävä. Kaikkein kovimpia paikkoja varten on myös noin 50 muovitolppaa.

Tolppien välissä kulkee kahdessa tasossa 30 mm leveää sähkölankaa, joka näkyy kauas ja jonka kuntoa on siksi helppo pitää silmällä. Koska saareen ei kulje sähköä, paimen toimii ekohenkisesti aurinkovoimalla.

Tänä kesänä olemme saamassa hoitoomme näillä näkymin kaksi varsaa, joten on tärkeää tehdä aitauksesta vankka. Liian pitkät tolppien välimatkat voisivat johtaa hevosten karkaamiseen. Kokonaisuudessaan laidunalaa on mökillämme puolesta hehtaarista hehtaariin, minkä pitäisi riittää kahdelle aikuiselle hevoselle koko kesäksi. Koska varsat ovat meillä vain puolitoista kuukautta, ja niiden pitäisi sinä aikana saada myös syötyä heinää niin paljon kuin mahdollista., joten laidun jaetaan väliaidoilla pienempiin osiin. Näin laiduntaminen on tehokkaampaa myös niillä alueilla, joilla ei kasva juuri sitä parhaan makuista herkkuheinää.

Jos suunnittelet aidan pystyttämistä, muista tämä yksi neuvo, jonka olen oppinut kantapään kautta: tee se keväällä, kun maa on vielä kosteaa. Silloin pienet kivet antavat vielä tilaa rautakangelle, eikä puolen metrin syvyys tunnu edes haasteelliselta. Yritäpä samaa heinäkuun puolivälissä! Kymmenen tolpan pystytys voi käydä keväällä puolessa tunnissa, mutta kesäauringon kovetettua maan samaan projektiin voi kulua tunteja.

Kun aita on pystytetty, pitää tietysti vielä käydä tarkistamassa , ettei mikään ruoho, pensas tai puuntaimi pääse häiritsemään sähkön kulkua langoissa (langat kannattaa tosin laittaa vasta tämän vaiheen jälkeen). Minä vietin yhden iltapäivän raivaussahan kanssa karsimassa pitkää heinää, tuomentaimia ja kaislaa niin aitojen kuin hevosten kulkuväylien tieltä, ennen kuin olin tyytyväinen. Sitten vain langat paikoilleen, paimen maahan ja lankaan kiinni ja ta-daa, valmista tuli!

Vaikka urakka tuntuu suurelta, sen tekemiseen menee vain neljä - viisi päivää, kunhan muistaa pitää parin tunnin välein kahvi- tai ruokatauon, sekä tietysti viettää illan vapaalla, saunoen ja tulevasta kesästä haaveillen.

Projektiesittely

Kesä, meri ja vanha kalastajatila - mitä muuta ihminen enää tarvitsee?

Olet nyt lukemassa blogia vanhojen perinteiden vaalimisesta, maisemanhoidosta, kesähevosista, saaristolaisuudesta ja niistä yllätyksistä, joita koko elämänsä palveluiden parissa mantereella asunut ihminen voi kohdata muuttaessaan kesäksi saareen.

Projekti Pirskeri sijoittuu Luvian saaristoon, vielä tarkemmin Etelä-Pirskerin saaren pohjoiskärkeen, jossa sijaitsee Haapniemi-niminen vanha kalastajatila. Haapniemi on täydellinen kesäpaikka, jossa tekeminen ei lopu koskaan - paitsi talvella, kun kukaan ei pääse meren selän yli käymään siellä. Kesät ovat kiireistä kunnostamisen, niittämisen ja uusien taitojen opettelun aikaa, sillä vanha rakennus sekä antaa että vaatii omistajaltaan paljon.

Haapniemen tilaan kuuluu nykyisin noin 1,5 hehtaarin tontti, josta noin puoli hehtaaria on metsittynyttä peltoa. Muulle alueelle levittäytyvät niin päärakennus kuin kaikki muut kuusi tilan välittömässä läheisyydessä sijaitsevaa talousrakennusta. Pihapiiristä löytyy kasvimaan ja takapihan puutarhan lisäksi kaksi kaivoa, joista voi nostaa talousvettä - juomista ei ole uskallettu vielä kokeilla.

Projekti Pirskerin voidaan ajatella alkaneen vuonna 2006, jolloin perheemme "palasi juurilleen" ja osti tilan. Samalla paikalla on aikoinaan sijainnut huomattavasti vaatimattomampi rakennus, jonka luvialainen esi-isä rakennutti joskus 1800-luvun alkupuolella. Tähän sähköiseen muotoon siirtyminen liittyy kuitenkin huomioon siitä, ettei kesän suunnittelu rajoitu suinkaan mökille, vaan jotakin projektiin liittyvää haudotaan talvenkin läpi.

Blogin pitämisessä on myös haasteensa, saaressa kun ei ole sähköä, jolla ladata tietokonetta. Haapniemeen ei tule myöskään juoksevaa vettä, vaan juomavesi kannetaan mantereelta. Ruokaa laitetaan kaasuhellalla, valoa antavat kynttilät ja öljylamput, ja lämpöä tuottavat puu-uunit ja -hellat. Toisin sanoen tähän saaristolaiskesään kuuluu myös aimo annos uskallusta ja extremeä!

Tätä blogia kirjoittaa Veera, yksi Haapniemen asukeista, talviharrastukseltaan opettajaopiskelija. Tänä talvena Veera on keskittynyt kuvataidekasvatuksen perusopintoihin. Tänä kesänä hän aikoo sen sijaan asua puolentoista kuukauden ajan osana Luvian saaristoa.

Tervetuloa mukaan kesäiselle mökkireissulle!

PS. Kommentointi on aina sallittua!