Ehkä ensi kesänä...

Tekijä: Clinton & Charles Robertson from RAF Lakenheath, UK & San Marcos, TX, USA & UK, lähde: Wikimedia Commons.

Taas alkaa aavankaipuu iskeä, mutta meri on jäässä - eikä silti tarpeeksi jäässä. Ajatukset kulkeutuvat väkisinkin tulevaan kesään, ja mennytkin on ollut viime aikoina mielen päällä.

Ei siitä viime kesänä mittään tullut. Siis talkootyöstä.

Tai siis, kyllä osa perhejaostosta sai vaikka ja mitä mahtavaa aikaan mökillä! Minä vaan painoin niska limassa duunia Turun hautuumaalla, sateessa ja ehkä kylmimmässä kesäsäässä miesmuistiin. Omat patterini olivat kesän jäljiltä kaikkea muuta kuin latautuneet, mutta onneksi mielekäs opiskelu on kantanut mukanaan. Samoin maailman ihanin tunne - rakkaus - on saanut minut viime keväänä pauloihinsa, ja kannattelee minua yhäkin raskaassa arjen ristiaallokossa.
Olen menossa väsymyksen takia ihan terveyskeskukseen asti, ettei parempi puoliskoni joudu enää enempää kestämään. Mutta nyt en ajatellut puhua siitä.

Viime kesä. Niin. Siinä se hurahti, ja minä ehdin hengittää raikasta meri-ilmaa purjehdusleirin lisäksi vain muutamana viikonloppuna. Onnelliset kesämuistot eivät vaadi paljoa.
Sen sijaan mökin korjaaminen vaatii.

Joudun todennäköisesti jättämään viime kesän projektien esittelyn sikseen, kunnes talven ote taas heltiää ja pääsen itsekin ihailemaan perheeni kätten jälkeä. Toivon mukaan ensi kesänä voin huilata hetken ja pitää vaikka puolentoista kuukauden kesäloman. Tämä pää ei kestä ilman sitä mökkihöperöitymisen hienostunutta tuntemusta, jolloin on unohtanut, mikä viikonpäivä on, koska on viimeksi katsonut puhelimen näyttöä, ja tärkeintä juuri nyt on lämmittää saunan pata.

Pientä osviittaa viime kesän saavutuksista, joista allekirjoittanut ei siis voi ottaa mitään kunniaa:

Sivurakennuksen sisänurkan nosto + lahovaurioiden korjaus
Perunapellon perustaminen vanhaan peltoon (hyviä tuli, mutta oli se työlästä!)
Aurinkopaneelien saapuminen saareen, toisen niistä asennus + akut paikalleen
Nelitahtimoottorin + uuden veneen hankinta


Kyllä se viimeinenkin ansaitsi tulla mainituksi, sillä jo kuuluisaksi noussut paikallinen sanonta "sukumme veneet" on jo laajalle levinnyt, sääliä täynnä oleva huokaus. Se on ottanut  viime aikoina tuulta alleen erityisesti meidän perheemme kulkupelien ansiosta, mutta ehkä ei enää! Ainakin me, siis perheen naisväki, olemme hyvin tyytyväisiä sähköstarttiin ja hiljaiseen käyntiääneen, puhumattakaan siitä, ettei tankkaamista varten enää tarvitse sekoitella öljyä ja bensaa (ja tahrata siinä sivussa parhaita hevosenhoitohanskoja, koska ei niitä nyt poiskaan voinut ottaa).

Toivon mukaan ensi kesään mahtuu joku eläin saaressa (jos ei mitään muuta, niin ainakin siskon kani ja minun koirani sekä perheemme papukaija), päärakennuksen kattoikkunan korjaaminen (vuotaa nyt ikävästi saumoista rakenteisiin), peltoalan suurentaminen edelleen (minun pääsuuntaukseni mökin kunnostuksessa on pellossa) ja ehkä jopa kuistin tai koko talon suoristus! Tietysti myös jo aloitetut operaatiot pitää viedä loppuun, eli sähköjärjestelmän luominen taloon on edessä aika alkukesästä.

On myös joitakin sellaisia juttuja, jotka saattavat yllättää. Esimerkiksi paljon käyttämämme saunan pata alkaa olla jo huolestuttavan halkeillut. Saattaakin olla, että tässä täytyy käydä kohtapuoliin patakaupoilla.

Aina voi haaveilla, mutta katsotaan, mitä ehtii. Mihinpä sitä kiirehtimään valmiissa maailmassa.

Toivon mukaan ensi kerralla minulla olisi jo kuvamateriaalia nurkansuoristustöistä ja nurkkapalkkien korvaamisesta uusilla hirsillä. Se jos mikä on ihmeellistä! Jos hyvin käy, saan kuvien mukana myös hienon tarinan.

Palaillaan!
- Veera