Koulujen päättäjäispäivää seuranneena sunnuntaina oli lopultakin se hetki, jota olin odottanut jo pitkän aikaa: muutto mökille. Nyt kesä lopultakin alkaisi! Ja niin se todella alkoikin, lämpöä oli huimasti, jopa merivesi oli parikymmenasteista, tuulta ei ollut nimeksikään, ja hyttysiä oli tietysti joka puolella.
Putputtelimme veneellä saareen ja laitoimme vielä kaiken valmiiksi hevosten tuloa varten. Oikeastaan minä luulin, että kaikki oli jo valmista, mutta totuus oli hieman toisenlainen saareen saapuessani. Alalanka puuttui lähes koko aidasta, eikä paimenta oltu viritetty paikoilleen. Itse asiassa meidän virallinen paimenenvirittäjämme tuntui olevan hieman hukassa sen paikan kanssa... Onneksi tärkeimmät olivat kuitenkin hoidossa: hyttysmyrkkyä ja pikiöljyä oli varattu roimasti, suolakivi hohteli uutuuttaan tarhassa erään kiven päällä ja ylälanka oli vedetty paikoilleen niin kuin pitikin.
Viime hetken virittelyn jälkeen lähdimme paluumatkalle Laitakariin, jossa kohtasimme hevoskuljetuksen ja kesäponit ensi kertaa. Ponit olivat aivan hiessä matkattuaan helteessä suljetussa trailerissa, mutta ulos päästyään ja pienen pesun saatuaan ne myös kuivuivat pian. Käsiteltäessä varsat seisoivat oikein huomiotaherättävät rauhallisesti paikoillaan, joten olin hyvin luottavaisin mielin heti ensihetkistä lähtien. Fiksuja hevosia.
Lauttaan lastaaminen sai melkoisen katsojajoukon ympärilleen, ja siinä myös kesti pitkään. Varsat ovat nimittäin enemmän seisahtuvaa kuin pakoon juoksevaa tyyppiä, ja niinpä molemmat piti suurin piirtein kantaa lauttaan. Onneksi otukset ottivat stressaavan tilanteen melko lunkisti, ja lautalla ollessaan molemmat olivat tyynen rauhallisia. Niin sitten alkoi jälleen paluumatka saareen, tällä kertaa lautan kyydissä, ponien kanssa.
Pois tuleminen kävi huomattavasti helpommin - vain toinen poni tarvitsi liinaa, ja sekin tuli lähes koko poistumisen omin voimin. Toinen sitten seurasi kiltisti perässä, ilman mitään pakottamista.
Kävely saaren poikki mökille oli yllättävän leppoisa, ottaen huomioon sen, että narun päässä oli kaksi vuotiasta varsaa, joista toinen oli otettu riimuun ensimmäistä kertaa edellisenä päivänä, ja että ilma oli sakeanaan hyttysistä. Pientä sähellystä oli ilmassa, muttei kuitenkaan mitään vakavaa. Sen sijaan pihapiiriin päästyämme ja varsat auki päästettyämme huomasimme niiden tunkevan lankoja vasten ja yrittävän pois portista, josta olivat tulleetkin. Onneksi ne lopettivat yrittämisen saatuaan ensimmäisen tällin langasta ja minun jäätyäni hätistämään niitä kauemmas portilta.
Varsat olivat itikoiden takia hyvin levottomia, mutta pikiöljyn ja karkotesuihkeen levittämisen jälkeen ne rauhoittuivat selvästi. Otimme riimut yöksi pois, ja hetken katseltuamme totesimme, että oli varmaankin turvallista jättää ne yöksi laiduntamaan.
Aamuviideltä isä oli sitten löytänyt otukset meidän pihaltamme. Missään ei näkynyt reikää aidassa, mikä hämmensi meitä, mutta laitoimme ponit saman tien takaisin tarhaan ja lisäsimme hiukan hyttyssuihketta. Kun tutkailin taka-aitaa, löysin sieltä sitten löysää, yksinkertaista lankaa - ja kuin todistaakseen epäilykseni oikeiksi ponit menivät saman tien yhtenä jonona langan ali ja katosivat lähimetsään aamukävelylle. Sisko lähti metsästämään niitä sieltä herkkujen ja yhden kaulan ympärille laitettavan riimunnarun kanssa, kun minä ryhdyin rakentelemaan aitauksen nurkasta hieman kestävämpää.
Muutaman sähköä syöttävän langan lisäämisen jälkeen (mitä muutakaan ihminen haluaisi tehdä puoli kuudelta aamulla?) sisko sai lopettaa ponien häätämisen siitä nurkasta, josta oli ennenkin päässyt läpi, ja ponit saivat itse käydä kokeilemassa, että sähköähän siellä kulki.
Sähköistä huolimatta toinen poneista onnistui vielä siirtymään aidan väärälle puolelle aivan toisesta päästä aitausta. Kummasti niillä tuntuu olevan tarvetta poistua omalta alueeltaan, ja luulen sen johtuvan itikoista. Harkitsen vakavasti hallaharso- ja pressusuikaleista rakennetun pikku katoksen tekemistä joidenkin sopivien puiden väliin. Ehkä sellainen pitäisi itikat hetken aikaa irti varsojen iholta, ja pressusta tehty katto pitäisi sadettakin.
Eivätköhän ponit kuitenkin kohta tyydy kohtaloonsa, saivat ne katosta tai eivät. Niillä nimittäin on jo pari mukavaa havutiheikköä, joissa on hyvä rapsutella selkää ja hännän tyveä, sekä pidellä sadetta, jos sellaista tänä suvena tuleekaan.
